Länsimaisen lääketieteen historia ulottuu kauas antiikin Kreikkaan. Jo tuolta ajalta ovat myös peräisin lääkäreiden toimintaa ohjaavat eettiset periaatteet, jotka sovellettuina edelleen edustavat ammatissa hyväksi katsottuja käytäntöjä. Erityisesti Hippokrateen vala nähdään keskeisenä lähteenä, josta lääketiede on läpi sen historiansa johtanut omat moraaliperiaatteensa, ja jonka pohjalta se on muodostanut ammatti-identiteettinsä. Sen lisäksi, että vala erotti ensimmäistä kertaa ammatillisen asiantuntemuksen henkilökohtaisesta moraalista, se asetti potilaan edun tärkeimmäksi prioriteetiksi. (1)

Yhteiskunnan kehitys on muokannut työelämän toimintaympäristöä suuntaan, jossa eettisesti kestävän toiminnan merkitys korostuu, eikä urheilu- ja liikuntakenttä ole tästä poikkeus. Valmentajat ja toimihenkilöt joutuvat jatkuvasti tekemään monimutkaisia, yksilön hyvinvointia ja terveyttä koskevia päätöksiä. Työtä tehdään yhä useammin moniammatillisissa tiimeissä, jolloin yksittäinen toimija saattaa kokea ristiinvetoa useista eri suunnista sen suhteen, mitkä ovat toiminnan eettiset prioriteetit. Ratkaisuja on tehtävä nopeasti, jolloin huolellinen harkinta ja käytettävissä olevien mahdollisuuksien puntarointi tulevat aikapaineessa nopeasti sivuutetuiksi. Tämän seurauksena päätökset saattavat pohjata vanhoihin, vastaavissa tilanteissa käytetyiksi tulleisiin toimintamalleihin, jotka voivat olla eettisesti kyseenalaisia ja yksilön, esimerkiksi urheilijan hyvinvoinnin kannalta haitallisia. (2)

Tällaisesta vastakkaisten arvojen törmäämisestä on saatu esimerkkejä huippu-urheilussa, missä menestyminen ja voittaminen sen ultimaattisena ilmentymänä ovat keskiössä. Huolimatta siitä, että huippu-urheilu edustaa äärimmäistä toimintaa, jota leimaa raadollisuus, ei se omana instituutionaan voi eristäytyä muusta yhteiskunnasta erilliseksi saarekkeeksi. Vaikka valmentajien roolia voidaan kuvata hyvin monella tapaa samankaltaiseksi kuin muiden terveysalan ammattilaisten, ovat urheilun parissa esiin nousseet auktoriteettiaseman väärinkäytökset valitettava esimerkki siitä, ettei urheiluyhteisö ole kyennyt luomaan yhtenäistä, vastaavalla tavalla ammattiryhmän läpileikkaavaa eettistä ohjenuoraa.

Tutkimuseettisen mallin soveltaminen valmennustyöhön

Valmentajien päätehtävänä on suunnitella harjoittelu tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla yksilön kehittymistä. Kuten lääkärin ja potilaan välisessä suhteessa, myös valmentajan tulisi päätöksenteossaan varmistaa yksilön hyvinvointi asettamalla tämä muiden tavoitteiden edelle. Kansainvälinen urheilulääkäriliitto (FIMS) julkaisi vajaa parikymmentä vuotta sitten lausuman (3), joka tiivistää toiminnan eettiset lähtökohdat seuraavasti: 1) Aseta urheilija aina etusijalle; 2) Älä koskaan aiheuta vahinkoa; 3) Älä koskaan väärinkäytä auktoriteettiasemaasi tavalla, joka loukkaa yksilön oikeutta tehdä omat päätöksensä. Myös liikuntatieteellinen tutkimus on useissa maissa velvoitettu noudattamaan eettisiä periaatteita, jotka on esitetty Maailman lääkäriliiton Helsingin julistuksena tunnetussa asiakirjassa (viimeinen päivitys 2013) (4). Suomessa eettinen arviointi on tehtävä aina, kun tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen. Prosessin tarkoituksena on varmistaa eettisen tarkastelun kestävän tutkimuksen toteutuminen ja ennakoida mahdolliset haitat, joita tutkimukseen osallistumisella voi olla. (5)

Valmentajan työssä voidaan nähdä useita yhtymäkohtia tutkimustyöhön. Kehityskohtien etsiminen ja tunnistaminen on eräänlaista ongelmanratkaisua, jossa valmennuksellisia päätöksiä ohjaa tai tulisi ohjata olemassa oleva tutkimusnäyttö. Olosuhteisiin nähden parhaan ratkaisun tunnistaminen edellyttää, että valmentaja osaa hahmottaa kulloinkin käytettävän menetelmän vahvuudet ja rajoitteet aina kokonaisuus huomioiden. Kaiken tämän pohjalta valmentajalla on olemassa hypoteesi toiminnan lopputuloksesta, jonka toteutumista prosessin aikana objektiivisesti monitoroidaan. Samalla tulee kriittisesti reflektoida menetelmien toimivuutta käytännössä ja arvioida mahdollinen tarve muutoksille.

Molempia konteksteja yhdistävät piirteet antavat mahdollisuuden tarkastella myös tieteellistä toimintaa ohjaavia eettisiä lähtökohtia, jotka ovat monelta osin sovellettavissa valmennustyöhön. Kansainvälisiä tutkimuseettisiä arvoja ovat esimerkiksi tutkimuksen rehellisyys ja arvokkuus, oikeudenmukaisuus, kunnioitus ja hyvän tekeminen (6). Täyttääkseen arvokkuuden kriteerit, on valmennuksen oltava perusteltavissa yksilön mahdollisesti saamalla hyödyllä, kuitenkin samanaikaisesti tämän hyvinvointi huomioiden. Harjoittelun suunnittelun tulee perustua ammattikunnan yleisesti hyväksymiin käytäntöihin, jotka ovat näyttöön perustuvia ja jotka ovat tarkoituksenmukaisia suhteessa toiminnan tavoitteisiin. Tämä ei poissulje uusien toimintatapojen käyttöönottoa, kunhan ne ovat tutkittuun tietoon peilaten perusteltavissa ja niiden taustalla on ymmärrys yksilön ominaisuuksista ja lähtökohdista. Mahdollisia vaihtoehtoja puntaroidessa on lopulta ratkaisevaa, miten päätöksillä varmistetaan yksilön kunnioittaminen. Tällä viitataan siihen, että valmennuksella ei tulisi koskaan edistää tavoitteita, jotka menevät yksilön hyvinvoinnin edelle. Tästä syystä myös valmennusprosessiin osallistuvilla henkilöillä tulee olla riittävä pätevyys siltä alueelta, missä he toimivat. Tehtävässään heidän tulee sitoutua palvelemaan toisen etua, mikä tarkoittaa, että yksilöä koskevista päätöksistä on kyettävä kommunikoimaan avoimesti ja rehellisesti. (7)

Edellä mainittu yksilön kunnioitus on eettisesti kestävän toiminnan kulmakiviä, joka lähtee ihmisen itseisarvon tunnistamisesta. Suomessa perustuslaki määrää, että jokaisella on oikeus esimerkiksi henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä oikeus ilmaista ja harjoittaa uskontoaan ja sananvapauttaan. Näin ollen valmentajan tulee toiminnallaan luoda turvalliset olosuhteet, joissa jokaisen siihen osallistuvan oikeuksia ja monimuotoisuutta kunnioitetaan. Lisäksi on huomioitava, että valmennussuhde perustuu molemminpuoliseen luottamukseen, minkä seurauksena myös henkilöiden tarve yksityisyyteen tulee huomioida. (5)

Oikeudenmukaisuusperiaatteen tarkoituksena on varmistaa jokaisen kunnioittava ja yhdenvertainen kohtelu. Kaikilla valmennettavilla tulee olla yhtäläinen mahdollisuus saada tukea ja ohjausta prosessin aikana ja valmennettavan kehitysaste huomioiden heillä tulee olla tarvittaessa vastaava oikeus päästä käsiksi valmennuksessa hyödynnettäviin menetelmiin. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää haavoittuvassa asemassa oleviin yksilöihin kuten nuoriin tai loukkaantumisista toipuviin, joiden kohdalla tulee välttää asettamasta epäoikeudenmukaisia vaatimuksia. (7)

Hyvän tekeminen on etiikan käsite, jolla viitataan yksittäisen toimijan vastuuseen arvioidessa mahdollisia hyötyjä ja riskejä yksilön näkökulmasta. Kuten tutkimuksen eettiseen arviointiprosessiin, myös valmennuksellisiin ratkaisuihin tulisi liittyä etukäteispuntarointi käytettävien menetelmien hyödyistä ja mahdollisista haitoista. Periaatteen ydinajatuksena on toiminnan järjestäminen tavalla, joka minimoi yksilön hyvinvointiin kohdistuvat riskit. On tietysti selvää, että asetettujen tavoitteiden kasvaessa riskit jossain määrin lisääntyvät, joista myös valmennettava on tehtävä tietoiseksi. Harkintaa on kuitenkin käytettävä jatkuvasti sen suhteen, ovatko toimintaa määrittävät perusteet tämän tarkastelun kestäviä ja missä vaiheessa riski on hyötyihin nähden liian iso otettavaksi. Valmentaja kun on lopulta omassa toimessaan vastuussa valmennettaviensa hyvinvoinnista. (7)

Lähteet:

1. Askitopoulou, H., & Vgontzas, A. N. (2017). The relevance of the Hippocratic Oath to the ethical and moral values of contemporary medicine. Part I: The Hippocratic Oath from antiquity to modern times. European Spine Journal, 27(7), 1481–1490.

2. Collins D, and Moody J. Effective coaching in strength and conditioning: The foundations of a profession. In: Strength and Conditioning for Sports Performance. Jeffreys I, and Moody J, eds. Abingdon, Oxon: Routledge, p. 3-12, 2016.

3. Johnson R. The unique ethics of sports medicine. Clin Sports Med 23: 175-182, 2004.

4. https://www.wma.net/policies-post/wma-declaration-of-helsinki-ethical-principles-for-medical-research-involving-human-subjects/

5. https://tenk.fi/sites/default/files/2021-01/Ihmistieteiden_eettisen_ennakkoarvioinnin_ohje_2020.pdf

6. National statement on ethical conduct in human research. Canberra: National Health and Medical Research Council, Australian Government, p. 9-11, 2014.

7. Meir, R. & Nicholls, A. Applying a Research Ethics Model to the Practice of Being a Strength and Conditioning Coach. Strength and Conditioning Journal 40 (6), 82-89, December 2018.